
Heli
Turunen
Olen savonlinnalainen tanssija, tanssinopettaja, koreografi, fysioterapeutti ja kulttuurituottaja.
Päätoimisena tanssinopettajana olen toiminut vuodesta 1996. Ympäristökuntien kansalaisopistoissa opettaessani repertuaariini on kuulunut itämaisen tanssin ohella myös lattarijumppaa, kehonhuoltoa ja tehotreeniä. Uusin tulokas on lavatanssi. Savonlinnassa olen toiminut pääasiassa Farah ry:n esiintyvän ryhmän treenarina, koreografina ja yhdistyksen taiteellisena johtajana. Kokemusta on karttunut vuosien mittaan myös opettamisesta ja esiintymisestä Suomen rajojen ulkopuolella.
Itämainen tanssi ja sen nyanssit ovat lähellä sydäntäni ja siinä olenkin konkari – voisin jopa sanoa ylpeänä, että “ihan pro”. Mutta kaikki tanssi ja tanssillinen liikunta, liikunta musiikin mukaan, sykähdyttää. Voisin luonnehtia itseäni jonkinsortin “lavaeläimeksi”, mutta opettaminen ja ihmisten saaminen liikkeelle, uuden oppiminen ja sen tuoma positiivinen palaute ovat kuitenkin tämän työn parasta antia.
Opettajana pyrin olemaan kannustava, mutta myös vaativa. Minulle on tärkeää, että tanssiliikkeet tehdään oikein, lihastyötä tehden, vartaloa oikealla lailla kuormittaen, mutta kuitenkin pilke silmäkulmassa ja tanssimisesta nauttien. Sunnuntain ryhmässä tutustutaan itämaisen tanssin liikekieleen ja perustekniikkaan. Samalla aktivoidaan kehomme syviä lihaksia sekä herätellään kehoamme liikkumaan ja voimaan hyvin. Mukana erinomaisia harjoitteita esim. niskahartiaseudun lihaksiston hyvinvoinnin ylläpitämiseen.
Tanssi, rytmi ja tanssin ilo löytyvät meistä jokaisesta, jos sille antaa mahdollisuuden tulla esiin <3